Valmistuin seuratanssinopettajaksi syyskuun lopussa 2024. Seitsemän vuotta se oli mielessä ja kursseilla käynnin myötä tavoitteena. Viimeisimpänä työnä oli opinnäytetyö ja näyttötunti. Tanssinopettajatutkinnon opinnäytetyöni oli nimeltään ” Ikääntyvien tanssiharrastus pääkaupunkiseudulla”.
Kiertelin aktiivisesti 3 kuukautta tutustumassa päivä- ja iltatansseihin eri puolilla kaupunkia ja kirjoittelin työhöni omakohtaisia kokemuksiani ja mielipiteitäni. Kaksien viikottaisten päivätanssien lisäksi oli myös kolmessa Helsingin Palvelukeskuksessa päivätanssit. Iltatansseja, joissa oli myös nuorempia mukana oli parissa paikassa sekä kesäisin Pavilla kolmena kertana viikossa, joista sunnuntai on suunnattu vanhemmalle porukalle. Normaalitanssien lisäksi tutustuin myös Senioritansseihin, mukana tanssimassa olleena ja ohjaajaa haastattelemalla.
Ennen nuoruudessani oli Helsingissä monia tanssiravintoloita kuten Wanhankellari, Maestro, Jortsumestari, Sillankorva, Neckar, Paasiravintola, Espilä, Malmillakin Tillikka ja Malmin Kesti ja monia muitakin tanssiravintoloita oli. Tanssi on sosiaalista. Tapasin monia eri kunnossa olevia tuttuja n. 30 vuoden takaa. Oli kiva muistella menneitä ja
missä oltiin tanssittu. Palvelukeskuksiin olivat suunnanneet selkeästi vanhemmat ihmiset, jotka nauttivat päivittäisen lounaan samalla reissulla. Sielläkin naiset kilpailevat pukeutumisellaan, omaa prinssiään hakien ja miesten suusta kuultuna tangon soidessa: Lähdetäänkö kävelemään? Myöskin oma ryhmänsä on ”tule sellaisena kun olet”-ryhmä Senioritansseissa.
Näyttötuntini tapahtui ollessani yksin Tanssiviikolla Lehmirannassa syyskuussa. Anulle se oli yllätys ja kesti kolme päivää ennen kuin juotiin kotona leivoskahvit. Loppupäätelmänä on tyytyväisyys tanssiharrastukseen. Ei tämä huonompi harrastus ole…
Laitan tähän yhteyteen kolleega Markun kommentin: Mä tanssin vaan naisten ilona 😁 sekä Eijan kommentin: Mies on kuin Linnanmäen huvittelulaite, jonka syliin nainen tulee huvittelemaan.
Sain aikoinaan kipinän tanssiin vaimoltani Anulta
Ja miten kaikki alkoi? Menin ekalle tanssikurssille vasta nelikymppisenä. Siellä opin vaihtoaskeleen sekä tanssimaan selvin päin. Onneksi, koska kuusikymppisenä jäätyäni leskeksi tapasin ravintolassa Anun, kilpatanssia harrastavan nykyisen vaimoni. Kaksi vuotta kuljetin häntä tanssikilpailuihin pitkin Etelä-Suomea, kunnes hänen kilpaparinsa lopetti kilpailunsa heidän noustuaan A-luokkaan. Sen jälkeen minun oli pakko ruveta oikeasti opettelemaan lavatansseja, koska vaimo oli harrastanut koko ajan myös niitä.
Valmistuin tanssinohjaajaksi vuonna 2017. Koulutuksessa tutustuin Eija Kormiin. Sain olla sen jälkeen Eijan parina hänen kursseillaan Espoon työväenopistossa vuosina 2016-18. Olin myös mukana Espoon Lavatanssijat ry:n perustamiskokouksessa ja siten myös Eijan tanssitunneilla. Koko ajan olen kouluttautunut lisää ja nyt viimeisimpänä oli tuo yllämainitun Seuratanssin opettajatutkinnon opinnäytetyöni tekeminen ja Suomen ensimmäiselle
miesten keskinäiselle tanssikurssille osallistuminen. Se oli erilainen tanssikurssi, jossa mm. opeteltiin – silmät kiinni – tuntemaan miehen vientiä ja myös roolia vaihtamalla viemään ”näkemätöntä” miestä. Vaimo suoritti myös, ennen minua aloittamansa, ohjaajakoulutuksen loppuun v 2019. Tanssi on nykyään meidän, joka viikkoinen harrastus. Myönnämme olevamme tanssihulluja.